On kuulkaa jännä juttu, miten sitä aina äitinä kuulee kuinka pitäisi priorisoida. Pitäisi priorisoida ja opiskella ennen lapsia tai viimeistään vauva-aikana, mutta vaan monimuotona tai verkossa – ettei se äidin kullannuppu olis vaan erossa äidistä. Isä voi kuitenkin lapsen saamisen jälkeen jatkaa työn tai opiskelun parissa normaalisti, kiva olis jos isyyslomaa pitäis. Isän työ, joka vaatii paljon poissaoloa kotoa ei…

View Post

Aikoinaan työskennellessäni lasten parissa muistan olleeni välillä hieman huvittunutkin vanhempien reaktiosta kun hoitopäivän aikana oli sattunut pieni haaveri. Siis oikesti sellainen ”melkein asvaltti-ihottumaa polvessa”-haaveri ja toiset vanhemmat saivat pakkansa aivan sekaisin moisesta. Koska kyllähän lasten täytyy saada elää ja joskus kun on paljon vauhtia, vahinkoja sattuu. Lapset yleensä toipuvat sellaisista supernopeasti eivätkä ole moksiskaan kun säikähdyksestä päästään yli. Vanhemmat saattavat…

View Post

On tullut se aika, kun voin sanoa että takanani on kolme vuotta vanhemmuutta – edessä toivottavasti kymmeniä ja kymmeniä vuosia lisää. Samaan aikaan tuntuu haikealta, että se pieni vauva on jo kolme. Toisaalta, sitä saa vanhemmuudesta aivan eri tavalla irti kun on sen kotiäitiyden sijaan myös ihan oikea, oma elämä.  Päiväkodin aloituksen myötä itsenäistyminen on korostunut entisestään – sylissä tietysti…

View Post

Syksyn jälkeen mentiin arjessa aivan äärirajoilla. Möyhis vaihtoi tammikuun alussa päiväkodissa ryhmää ja tähän piti ottaa ”pehmeä lasku” puolikkailla päivillä, sen lisäksi tiedettiin että mulla on koulussa isompi rooli vastuutehtävässä ja paljon kouluhommaa. Oltiin siis osin varauduttukin tiukkaan vuoden aloitukseen, mutta ei todellakaan niin tiukkaan kun mitä se oli. Möyhis nimittäin sairasti koulun alusta ensimmäiset pari viikkoa, niimpä meillä oli…

View Post

Opiskelun yhdistäminen omaan elämään on jokaisessa elämäntilanteessa uusi ja haastava tilanne, toisille enemmän ja toisille vähemmän. Täysipäiväisen opiskelun yhdistäminen perhe-elämään, jossa kantaa itse suurimman osan vastuusta arjessa – osoittautui minulle viimeksi yllättävän hankalaksi. Vuosi sitten, jouduin keskeyttämään opintoni koska yhteistyömme päiväkodin kanssa ei toiminut eikä kaupunki voinut myöntää meille toista päivähoitopaikkaa, sillä hoitopaikkaa oli kertaalleen lukuvuoden aikana siirretty jo muuton vuoksi.…

View Post