On tullut se aika, kun voin sanoa että takanani on kolme vuotta vanhemmuutta – edessä toivottavasti kymmeniä ja kymmeniä vuosia lisää. Samaan aikaan tuntuu haikealta, että se pieni vauva on jo kolme. Toisaalta, sitä saa vanhemmuudesta aivan eri tavalla irti kun on sen kotiäitiyden sijaan myös ihan oikea, oma elämä.  Päiväkodin aloituksen myötä itsenäistyminen on korostunut entisestään – sylissä tietysti…

View Post

Meidän arki kulkee tiettyjä rutiineja ja sääntöjä noudattaen. Ehkä isoin suuntaviiva kuitenkin on se, että me olla Möyhön kanssa paljon kaksin ja Isi on mukana kaikessa aina kun se voi. Oon äärimmäisen onnellinen, että mun lapseni isä haluaa olla aidosti läsnä, osallistua arkeen, päätöksiin ja pieniinkin juttuihin. Yksikään huoli, ilo tai huomio meidän lapsesta ei ole koskaan hänelle liikaa kuultavaksi…

View Post

  Päätin viikonloppuna, että mun on kertakaikkiaan pakko avautua tästä meillä vallitsevasta vaiheesta. Siitä, joka vielä viime viikolla sai mut itkemään muskarin vessassa kesken vaipanvaihdon – nimittäin uhmaiästä. Tottakai, se vaihe alkoi juuri silloin, kun olen eniten kaksin tämän pienen ihmisen kanssa. Juuri silloin, kun niitä voimia tarvitsisi ihan tämän arjen pyörittämiseenkin. Tuntuu hassulta kirjottaa tästä nyt, kun 3 viimeisintä…

View Post

On päiviä, jolloin mun seurana on reipas, iloinen ja leikkisä 2-vuotias Möyhö. Sitten on päiviä, kun voisin vannoa että joku on käynyt vaihtamassa Möyhön känkkäränkkään. Tiedän, että alkava uhma kuuluu ikävaiheeseen, tiedän että se menee joskus ohi, mutta nyt ei auta kuin purra hammasta ja yrittää suhtautua huumorilla näihin hermoromahduksiin. Tiedättekö muuten mistä kaikesta hermoromahduksia voi saada? No listasin teille…

View Post

Alkavan uhman ja unettomien öiden myötä meidän kotiin on tullut täysin kutsumaton tunkeilija: mammamorkkis. Toki tämä vieras on kyläillyt jo raskaus ja vauva-aikanakin, mutta syksyn myötä olen miettinyt jo vuokran laskuttamista – sen verran usein se meillä oleilee. Toisinaan mammamorkkis nostaa päätään ihan aiheesta, sillä joskus mun kiukku ei todellakaan ole Möyhön vika eikä ole reilua että hän saa siitä osansa.…

View Post