Viime treeniviikko sujui mainiosti. Ruokailut ja liikunnat onnistui lähes oppikirjan mukaan, sain myös levättyä tarpeeksi ja kaikki treenit pitkästä aikaa kulki kuin leikiten. Onnistuneen viikon tulokset vaan masentavat, sillä olen jostain onnistunut saamaan kilon sitä painoa lisää? En ymmärrä mitä on tapahtunut. Tai okei, periaatteessa ymmärrän. Todennäköisesti se on tullut, kun lihaskuntotreenissä on ollut aikaisempaa isommat vastukset ja cheattipäivä osui…

View Post

Treeniviikko 2 ei todellakaan mennyt niinkuin Strömsössä. Olkapääni kipeytyi marraskuussa ja jostain syystä se alkoi kipuilemaan uudestaan, etenkin viileässä särky voimistu, joten lenkkeily oli hankalaa. Juoksin kuitenkin, mutta vain puolet siitä mitä oli tarkoitus. Lihaskuntotreenissä taas tapahtui kehitystä, jaksoin sarjoja edellisviikkoa paremmin ja loppuviikosta reidet olivatkin ihan älyttömässä pumpissa. Harmittaa, ettei tullut otettua kuvia. Uuden soittolistan myötä lenkkien keskisykkeet pysyivät…

View Post

Postasin viime viikolla talvijuoksupostauksen ja sen ohessa taisinkin jo mainita 6 viikkoisesta treeniohjelmastani. Tavoitteena on siis saada vähän vauhtia näiden kilojen karistamiseen, mutta myös motivoida tuloksilla jatkamaan tätä elämäntapaa. Tämän hetkinen kunto on huomattavasti parempi kuin aikoihin, vaikkei se vielä tunnukaan lähellekään unelmakropalta, niin voisi tästä enemmänkin ylpeä olla – onhan 13 kilon pudotus jo jotakin! Ahdistuksen saattelemana laitan tähän kuvia tämän hetken lähtötilanteesta…

View Post

Olen aikaisemminkin valottanut mun urheilun ja kuntorempan aloitusta, tai lähinnä sitä että rapakunnosta on lähdetty hitaasti ja varmasti liikkeelle, uudenlaista elämäntapaa kohti. Nyt uuden vuoden kunniaksi on kuitenkin aika korkata uusi, entistä tiukempi 6 viikon treeniohjelma, johon kuuluu 6 treeniä viikossa! Säällä kun säällä, minä olen nyt sitoutunut juoksemaan neljästi viikossa – vaikka sitten yli 20 asteen pakkasessa. Talvella juokseminen on…

View Post