Koska juhlimme loppuviikosta mieheni suuria saavutuksia, sain taas hyvän syyn leipoa! Tällä kertaa visio lähti kaupan hyllyllä yksin seisoneesta nutellapurkista joka huusi nimeäni. Nappasin purkin ja mietin, että mitähän tästä saisi aikaan. Päätin sitten miksata sen mieheni lemppariin, perinteiseen mudcakeen, suussasulavaan mutakakkuun ja lopputulos oli, no, juuri niin hyvä kun osaat kuvitella – ellei jopa parempikin. Tähän käytin:  2 kananmunaa 2…

View Post

Kesän loppu häämöttää ja on aika ottaa ilo irti tuoreista mansikoista, kun niitä vielä on. Innostuin siis leipomaan omarcupcakeja mansikoilla ja valkosuklaalla höystettynä. Alunperin näitä tulikin tuplasti enemmän kuin piti, mutta hyvin tuntuivat tekevän kauppansa. Nimittäin kahden päivän jälkeen kaikki 24 kappaletta olivat hävinneet 😀 Tässä siis teille 12 kappaleen ohje! Tarvitset Taikina: 75g voita (huoneenlämpöinen) 1,75 dl sokeria 2 kananmunaa…

View Post

Sen enempää taiteilematta päätin tällä viikolla toteuttaa viikon ruokapostauksen pannukakusta. Pitkästä aikaa tuli sellanen olo, että olis ihana syödä pannukakkua ja me sitten Möyhön kanssa pistettiin toimeksi ja pyöräytettiin välipalahommia varten yhdessä pannari! Sääli, etten uskaltanut pitää kameraa samassa keittiössä kokkaavan taaperon kanssa, sillä 2-vuotiaan riemu vispilällä sekoittamisesta olisi ollut näkemisen arvoista. Tänään meillä sekoitetaankin kaikkea.. Äidin kahviakin sekoitettiin aamupalaleivän…

View Post

Kuten Mira jo aamun postauksessa vinkkasikin, mekin hiljennymme pääsiäisen viettoon tahoillamme ja palaamme normaaliin arkeen tiistaina! Näin ollen minä toivotan oikein ihanaa ja herkuttelun täyteistä pääsiäistä tämän mahtavan reseptin myötä. Tarvitset  (10 annosta) Pohja : 200 g kaurakeksejä 100 g voita Täyte 2,5 dl kuohukermaa 2 prk ( 200 g ) vanilijarahkaa 2 prk (200 g) sitruunarahkaa 1 dl sokeria 3 kananmunan keltuaista 3 tl…

View Post

Mä en tiedä miten, mut oon jotenkin välttynyt tältä aikaisemmin – tiedonhakuni perusteella tää oli myös jonkin sortin somehitti joku tovi sitten, mutta mä kuulin tästä vasta eilen pohtiessani mitä tänään leipoisin. Kyselin viralliselta leivontatueltani (khihi, kiitos Camilla <3 !) mitä saisin aikaan ja luettelin kaapissani olevat ainesosat.  Lopputulemana oli tämä. Tarvitset:  Voitaikinaa Suklaalevyn Sulata 3 levyä taikinaa, nyprää ne…

View Post