Kuten kerroin, loman aikana olen vihdoin saanut aloitettua sellaisen remontin, jonka aloittamista olen suunnitellut jo vuoden, ellen kaksikin. Nimittäin olen pistänyt ruokavalioni uusiksi. Toistaiseksi mennään treeniohjelman mukana tulleella ohjeella, mutta tulevaisuudessa ruokavalioni ei toivottavasti eroa tästä mitenkään dramaattisesti. Tiesin tottakai, että ruokavalio vaikuttaa monella tapaan terveyteeni, jaksamiseeni ja ulkonäköön. Dietin myötä, olen kuitenkin kohdannut muutaman yllätyksen. Ihan järkeenkäypiä reaktioita kyllä…

View Post