Aikoinaan työskennellessäni lasten parissa muistan olleeni välillä hieman huvittunutkin vanhempien reaktiosta kun hoitopäivän aikana oli sattunut pieni haaveri. Siis oikesti sellainen ”melkein asvaltti-ihottumaa polvessa”-haaveri ja toiset vanhemmat saivat pakkansa aivan sekaisin moisesta. Koska kyllähän lasten täytyy saada elää ja joskus kun on paljon vauhtia, vahinkoja sattuu. Lapset yleensä toipuvat sellaisista supernopeasti eivätkä ole moksiskaan kun säikähdyksestä päästään yli. Vanhemmat saattavat…

View Post

  Kuten luvattu, olen vihdoin täällä paljastamassa suuria salaisuuksia. Pyh, no en oikeesti. Enkä usko edes olevani millään lailla tilivelvollinen, kyllähän kaikki tietää että elämässä on joskus superkiireisiä hetkiä. Jotenkin tää uudestaan aloittaminen tuntuu vaan taas hieman kankealta, enkä oikein tiedä mistä aloittaa. Niimpä päätin, että kertaan mitä meidän elämässä on viimeaikoina tapahtunut – en rehellisesti sanoen edes muista mistä kaikesta…

View Post

Meidän arki kulkee tiettyjä rutiineja ja sääntöjä noudattaen. Ehkä isoin suuntaviiva kuitenkin on se, että me olla Möyhön kanssa paljon kaksin ja Isi on mukana kaikessa aina kun se voi. Oon äärimmäisen onnellinen, että mun lapseni isä haluaa olla aidosti läsnä, osallistua arkeen, päätöksiin ja pieniinkin juttuihin. Yksikään huoli, ilo tai huomio meidän lapsesta ei ole koskaan hänelle liikaa kuultavaksi…

View Post

  Päätin viikonloppuna, että mun on kertakaikkiaan pakko avautua tästä meillä vallitsevasta vaiheesta. Siitä, joka vielä viime viikolla sai mut itkemään muskarin vessassa kesken vaipanvaihdon – nimittäin uhmaiästä. Tottakai, se vaihe alkoi juuri silloin, kun olen eniten kaksin tämän pienen ihmisen kanssa. Juuri silloin, kun niitä voimia tarvitsisi ihan tämän arjen pyörittämiseenkin. Tuntuu hassulta kirjottaa tästä nyt, kun 3 viimeisintä…

View Post

Nykymaailmassa on monenlaisia keinoja ja välineitä vanhemmuuteen. Löytyy itkuhälyttimiä joista näkee mitä toisessa huoneessa tapahtuu, löytyy koliikkikeinuja, ilmavaivoihin lääkkeitä ja imetyskoruja. Niiden lisäksi on netflixit, turvavaljaat, imetystukipalstat, vauvalehdet, äitipalstat ja valmisruuat. Moni näistä asioista oikein käytettynä onkin oikein hyödyllinen ja valtaosa parikuisen vauvan vanhemmista on onnellisia siitä, että on keino taltuttaa pienen lapsen ilmavaivoista johtuvat vatsakivut. Sitten on kuitenkin tämä…

View Post