Kävimme muutama tovi sitten Camillan kanssa vierailemassa uudistuneessa Ipanaisessa. Saimme tietysti vapaaillan lisäksi illalta hyvää seuraa, ihania herkkuja ja mikä parasta, uudet ihanat puitteet. Olen aikaisemminkin hehkuttanut Ipanaista, mutten koskaan syyttä. Onhan se aivan mieletöntä, että kivenheiton päässä Helsingin keskustasta on tällainen helmi.

Laitan tähän alkuun muutaman kuvan ja loput Lue lisää-linkin taakse. Panttasin näitä jonkun tovin, kun en tiennyt aikooko tuo rakas bloggaajakollegani käyttää näitä mutta nyt en enää malta olla esittelemättä.


En vaan malta olla hehkuttamatta! Siis Ipanainen on mm. itsepalvelukirppis, jossa on sydämelliset asiakaspalvelijat, kauniit tilat, mahtava valikoima uutta ja trendikästä lastentarviketta sekä käytettyä, hyväkuntoista ja kohtuuhintaista kirppisvaatetta. Mietin, etten keksisi enää lisättävää mutta Ipanaisen naiset ovat keksineet.. nimittäin sohva, kahvi ja tilaa lapsille ja vanhemmille. Lapset voi päästää leikkipaikalle, harjoitella kantorepussa oloa tai syödä, juoda ja hengittää vaikka vanhemmat hetken hörppisivätkin kahvia keskenään. Tällaisia tiloja ei ole lapsiperheille tarpeeksi! Puhumattakaan siitä, että samoissa tiloissa opetetaan vielä kantovälineiden turvallista käyttöä, saat apua valintoihisi ja tukea uuden opetteluun. Kaikinpuolin siis paikka, jonka voisi hukuttaa kehuihin.

Jos ette siis oo vielä käyneet uudistuneessa Ipanaisessa, niin nyt HOPI HOPI käymään!
Ipanaisen verkkokauppa löytyy täältä, mutta tän sielua ja silmiä hellivän Ipanaisen liikkeen
eli Helsingin parhaan lastentarvikeliikkeen
löytää IRL (äiti tää tarkottaa In Real Life) osoitteesta Siltasaarenkatu 2.

PS. Tämä ei ole maksettu mainos.
PPS. MENKÄÄ JO, MÄ VOISIN MUUTTAA TONNE <3


View Post

Follow:

Päivittäin postaaminen alkoi olla jo juttu, sellainen odotettu ja rakas juttu tän hektisen arjen keskellä, mutta sitten tuli stoppi. Meni ns. kuppi nurin stressin ja kaiken kanssa ja oli pakko hengähtää. Keskittyä tenttiin lukuun, viettää ilta kavereiden kesken ja miettiä hetki jotain aivan muuta. Pienen tauon jälkeen jaksaa taas!

Ja siitä itseasiassa halusinkin tänään kirjoittaa. Ajattelin listata, mitä kannattaa muistaa jos on vaikeassa elämäntilanteessa. Minähän en (ainakaan vielä) ole mikään hyvinvointialan asiantuntija, mutta sen verran monta vastoinkäymistä, vaikeaa ja liiankin kuormittavaa elämäntilannetta tässä vuosien varrella on kuitenkin tullut vastaan, että koen tietäväni jo jotakin. Ennen kaikkea musta tuntuu, että tän listan kirjoittaminen vois auttaa myös mua just nyt.

1. Pidä huolta itsestäsi. Huolimatta siitä kuinka paljon sulla on vastuutehtäviä, lapsia, koulutöitä ja töitä – nyt on aika pistää itsesi etusijalle. Riittävä uni, ruoka, liikunta ja rentoutuminen kantaa. Vaikeassa elämäntilanteessa pettää yleensä ensin kroppa tai pää ja jos haluaa ennaltaehkäistä sitä, niin täytyy pitää itsestään huolta. Se saattaa tuntua itsekkäältä, mutta kukaan eikä mikään hyödy sinusta, jollet pidä itsestäsi huolta. Eikä kukaan eikä mikään voi olla tärkeämpää kuin se, että pidät huolta itsestäsi – ei edes se lapsi, lapset kun tutkitusti hyötyvät vanhemmista jotka voivat hyvin.

2. Aikatauluta. Jaa huolet, murheet ja stressi niin, että sinulla on tietty aika päivästä ajatella ja työstää niitä. Kuormittavassa elämäntilanteessa stressi ja paha olo kolkuttaa jatkuvasti takaraivossa muiden juttujen lomassa ja väsyttää entistä enemmän.  On vaikeaa olla ajattelematta isoja asioita, mutta toisaalta jos ne ovat asioita joille et voi mitään tehdä, ei niihin kannata jäädä vellomaan. Anna itsellesi lupa turhautua, suuttua, väsyä ja olla surullinen, mutta älä jää vellomaan pahaan oloon. Ota vaikka jokaisesta päivästä itsellesi hetki, jolloin listaat stressin aiheet ja murheet ja konkreettisesti mietit, mitä voit juuri nyt tehdä asioille, mitä voit tehdä niille viikon päästä ja mitä kuukauden. Pikkuhiljaa stressinhallinta käy helpommaksi ja päivien aikana vapautuu resursseja joskus jonkun muunkin miettimiseen.

3. Tapaa läheisiä. Vietä aikaa perheesi, ystäviesi, kumppanisi ja lastesi kanssa. Se ei useimmiten maksa mitään, mutta antaa paljon. Yhteisöllisyys, yhteenkuuluvuus, hauskanpito ja yleensäkin yhdessäolo saavat murheet tuntumaan pienemmiltä. Jos jää yksin suurten tunteiden ja myllerrysten keskellä, on helppo unohtaa miten paljon hyviä juttuja elämään kuuluu.

4. Anna itsellesi lupa käydä asioita läpi yksin. Minä käytin vuosia siihen, että ahdistuin puhuessani muiden kanssa vaikeista tilanteista. Ahdistuin läheisten mielipiteistä ja ohjeista. Ahdistuin, kun joku kysy miten x asia on ratkennut juuri kun olin hetkeksi saanut muuta ajateltavaa. Aika monta vuotta meni, kunnes tajusin että voin vastata ”mulla on nyt vähän vaikeaa, mutta en oo vielä valmis puhumaan siitä.”  tai ”mä kerron sulle, kun musta tuntuu siltä.”

5. Anna muille lupa olla tukenasi. Silloinkin kun et halua puhua tai jakaa kaikkea, voit antaa ihmisille mahdollisuuden olla tukenasi. Voit kertoa suoraan mitä toivot, mitä tarvitset ja millaista läsnäoloa toivot. ”Voidaanko keksiä mulle jotain muuta ajateltavaa” ja ”Voitko auttaa mua asiassa x”  auttaa huomattavasti enemmän jaksamaan vaikeassa tilanteessa enemmän kuin sulkeutuminen ympäröivältä maailmalta.

Näillä vinkeillä mäkin pääsin perjantaina siihen tilaan, että mulla oli ensimmäistä kertaa viikkoon oikeesti hyvä ja rentoutunut olo vaikka kaikki on sekasin. Maltoin levätä ja tänä viikonloppuna onkin sitten aikaa ja energiaa laittaa taas asiat ja elämä kuntoon. Vielä kun muistais jatkossakin pitää huolta siitä omasta jaksamisesta.

Millasia vinkkejä teillä on siihen, kun elämässä myllertää?

Follow:


Viime viikkoina elämäni on pyörähtänyt ympäri paikoillaan jättäen minut juuri siihen missä olinkin ja sekoittanut kaiken muun mun ympärillä. Olen huomaamattani tarponut keräten stressiä lisää siitä, tästä ja tuosta ja kuten arvata saattaa, menee kuppi nurin vähemmästäkin ennemmin tai myöhemmin. Minulla se hetki oli tänään kun myöhästyin bussista. Istuin pysäkillä ja nyyhkin räkä poskella kuinka mikään ei onnistu ja en vaan osaa. Uusittavat kurssit, vähäiset yöunet, kuormittava elämäntilanne ja sitten se toistaiseksi selittämättömäksi jäävä pyörremyrsky itsessään ovat uuvuttaneet minut täysin. Tiedän, että kaikesta selviää ja asiat ratkeaa, koulu on vaan koulua mutta eiköhän jokainen tiedä sen hetken, kun stressi läikkyy yli ja on vaikea pitää perspektiivistä kiinni.

Kuitenkin kaiken tämän kaaoksen keskellä huomaan olevani äärimmäisen kiitollinen niistä ihmisistä, joiden ympäröimänä olen. Niiden sellaisten, jotka antaa jotain muuta mietittävää kun saa treenata omia nörttitaitoja toisten blogien ulkoasujen kanssa. ( Agu, Kati) Kiitos, kun saan jotain jossa kehittyä ja jotain johon uppoutua. Koulussa se ryhmä, joka kasaa minunkin puolikkaat tehtävät valmiiksi kun en siihen itse kykene tai se tyyppi, joka lähettää niin kauan hauskoja memejä, että mutru muuttuu hymyksi edes hetkeksi. Huomaan olevani kiitollinen siitä, että henki kulkee ja kevät lähenee. Kiitollinen siitä, että on tämä biisi.

Puhumattakaan siitä tyypistä, joka auttaa ratkaisemaan mystisiä css- ja html-ongelmia vaikkei edes tunneta. Tai siitä tyypistä, joka käytti lapsensa päiväuniajan ollakseen mulle läsnä fb chatissa, kun piti saada purkaa oloa edes jollekin. Sitten on vielä ne omat vanhemmat, jotka omaa telepaattisia kykyjä ja tekee pikaisen vierailun arki-iltana – väitän että viesteistä ja puheluistakin aistii läpi väsymyksen ja fiilikset, vaikken mä vielä olis valmis puhumaankaan. Ja sitten, ylitse kaikkien muiden on Möyhö, joka osaa pelastaa päivän tokaisemalla yllättäin ”äiti, minä olen maailman onnellisin sinusta!”  .

Kaiken tämän stressin, liian hitaasti väistyvän pimeyden ja pyörremyrskyjen keskellä on niin kovin tärkeää muistaa aina välillä, että on paljon mistä saa olla kiitollinen. On tärkeää, olla kiitollinen niistä ihmisistä ja asioista, jotka kantaa silloinkin kun elämä heittelee. Ja jos sunkin on vaikea löytää tänään kiitollisuutta niin muista; ei, se vaikea hetki elämässä ei kestä loputtomiin, se menee ohi. Sä pärjäät, sä osaat ja sä jaksat. Pyydä apua, pinnistä vielä vähän ja muista, ihan kohta jo helpottaa. Trust me.

Follow:

Törmäsin viime viikolla hesarin kolumniin, jossa käsiteltiin koulutusta ja tasa-arvoa tai lähinnä ehkä purettiin mielikuvia siitä kuinka täällä Suomen lintukodossa on olevinaan kaikilla samat mahdollisuudet kouluttautua. Eikä muuten ole. Ei ole ollutkaan enkä rehellisesti usko, että ainakaan lähitulevaisuudessa tulisi olemaan. Toivon, että olisi. Siksi mä koen nyt tarvetta kertoa, millaista se on.

En ehkä ole tästä aikaisemmin erityisen avoimesti puhunut, mutta minä, nykyinen korkeakouluopiskelija olen yleensä juuri se esimerkki johon näissä viitataan. Se, jolla oli samat mahdollisuudet kuin muillakin ja ponnisti sieltä vähän pidemmältä. Minä olen lähtenyt sieltä ruokajonoista, siis sieltä jossa lapsiperheet, työttömät, pitkäaikaissairaat ja eläkeläiset jonottavat ruoka-avustuksiaan, jotta saisi edes vuokran ja sähkön maksettua kun yhdelle kuukaudelle ei myönnettykään toimeentulotukea tai sitä myönnettiin niin vähän. Minä olen lähtenyt siitä tilanteesta, että toimeentulotuki on kattanut vuosien ajan koulukirjani, vaatteeni ja ruokani. Toimeentulotuki. Siis tuki, joka on tarkoitettu viimesijaiseksi on elättäny minua suurimman osan lapsuudestani.

Ai mikseivät vanhempani tehneet töitä? Koska pitkäaikaissairaudet eivät sitä mahdollistaneet. Loppujen lopuksi Isä taisi tehdäkin, oman terveytensä kustannuksella hän teki töitä jotta tilanne helpottaisi. No mut sähän oot korkeakoulussa ja sulla on jo yks ammatti, mitä sä enää valitat? Just sitä. Toisenlaisilla lähtökohdilla väitän, että olisin päätynyt lukioon ja pärjännyt vielä nykyistäkin paremmin. Olisin todennäköisesti myös saanut jo korkeakoulututkinnon ulos, elänyt huomattavasti stressittömämpää elämää ja voi olla, että myös perheeni olisi voinut paremmin.

Ennen 18 vuoden ikää, olin ollut kahdesti koditon. Siis ilman omaa kotia ja virallista osoitetta. Tukea omaan asuntoon, koulukirjoihin ja koulumatkakuluihin on jälkeenpäin saanut kun on vaan tiennyt mistä hakea. Menin töihin, kävin koulun työn ohessa, valmistuin, menin naimisiin ja sain lapsen. Nyt olen niin onnellisessa asemassa että voin ilman opintotukioikeutta kouluttautua kun mieheni elättää. Oma koti, koulutus ja työpaikka ei ole vaan jostain saatu, olleet kaikkien ulottuvilla tai jokaiselle saatavilla. Mulla kävi tuuri.

Kävi tuuri, että ihastuin ja rakastuin nuorena ihmiseen, joka arvosti koulutusta. Ihmiseen, jonka perheellä oli varallisuutta tukea mua vuosien varrella. Oppisopimusta suorittaessani palkat olivat toisinaan myöhässä tai toisinaan pieniä, mutta appivanhempien avulla hoidettiin koulukirjat ja hammaslääkärit. Maksoin toki takaisin joka pennin, olin tarkka – mutta ilman sitä apua, olis  moni kurssi jäänyt lukematta ja hampaatkin hoitamatta. Kävi tuuri, että paras ystäväni halusi hakeutua yliopistoon ja kun kaksi minulle tärkeintä ihmistä – paras ystävä ja poikaystävä, arvostivat molemmat koulutusta sai se minutkin vakuuttumaan siitä että edes jotkut paperit on hankittava, se sai jaksamaan silloinkin kun oppisopimuspaikkani poltti minut loppuun.

Koulussa olin opettajien mielestä tyhmä tai alisuoriutuja. Olin 14, kun opettajani sanoi, että minusta ei tule ikinä mitään. Tiedättekö miksi? Koska olin juuri vaihtanut koulua kolmannen kerran (asunnottomuuden vuoksi) enkä osannut taivuttaa ruotsiksi tai laskea ennen joulua opetettuja matikan laskuja. Peruskoulun päätteeksi opon kanssa piti tehdä yhteishaku. Opo päätti, ettei nyt tartte hakea lukioon. Lähihoitajaksi, sinne sut otetaan, jos sinnekään. Lannisti. Halusin autoasentajaksi tai lukioon. Päädyin lähihoitajalinjalle. Kävin koulua, vaihdoin kaksoistutkintoon ja pärjäsin oletettua paremmin. Aloin ajattelemaan, josko sittenkin voisin vielä itse vaikuttaa tuleeko musta mitään vai ei.

Muutin omaan asuntoon, sitten elämä mullistui läheisen sairastuessa ja samaan aikaan täysi-ikäistyessäni se teini-iän kynnyksellä solmittu parisuhde kipuili ensimmäistä kertaa. Lopetin koulun ja luovutin hetkeksi, koko elämä tuntui raskaalta ja hankalalta. Sitten kävi taas tuuri. Ponnistin melkein vahingossa harrastusten kautta osa-aikaiseen työhön ja työpaikasta tuli pidempiaikainen. Paikka, jossa minut haluttiin kouluttaa – ensimmäistä kertaa tunsin ”Minä osasin jotain. Minusta on johonkin.”  Vedin 8-16 työpäiviä, istuin koulussa arki-illat ja valmistuin kahdessa vuodessa. Siihen väliin mahtui työpaikkakiusaamista, organisaatiomuutos, satoja ylityötunteja, kihlautuminen sen teini-iän poikaystävän kanssa ja vaikka mitä muuta. Mutta sinnittelin ja sain paperit. Valmistuin neljällä kiitettävällä ja yhdellä hyvällä arvosanalla. En siksi, että olisin saanut samat mahdollisuudet kuin naapurin Maija. En siksi, että sosiaaliturva. Vaan siksi, että mulla oli ympärillä hyvä jengi ja mahdollisuus rahoittaa opintoni itse.

Valmistumisen kynnyksellä, näyttöjä arvioinut opettajani sanoi viimeisessä näyttötutkinnoissa minulle ”Sinussahan on potentiaalia vaikka ja mihin. Opiskele nyt ihmeessä pidemmälle, äläkä kuuntele jos joku väittää ettet pysty. Kaikki tässä huoneessa näkee sun lahjakkuuden kyllä.” Sitten tuli työt, tuli avioliitto ja lapsi. Nyt on jälleen koulun aika. Kuvittelin alottavani alusta, uuden elämän. Vaan arvatkaa mitä mä kuulen kun mä istahdan ammattikorkeakoulun penkkiin?

”Teillä on kaikilla ollu samat saumat päästä tänne ja teillä kaikilla on se sama lukiotausta. Jos ette pärjää ni miettikää ootteko oikeella alalla.”

Opiskelijan pitäis siis istua koulussa / käyttää kouluun ainakin 40 tuntia viikossa et opinnot etenee ja saa opintotuet. Samalla pitäis olla vähintään 30 tuntia viikossa töissä et saa pääkaupunkiseudun vuokran maksettua. Siinä samassa ehkä kasvattaa lasta, pitää huolta omasta fyysisestä kunnosta ja vielä kuunnella opettajien mollaamista, kun et taivu siihen kirjatenttiin viikon varotusajalla.

En ihmettele, että nuoret syrjääntyy ja voi pahoin. En ihmettele, että nuoret palaa loppuun. Ei sinne kouluun niin vaan mennä, eikä sitä opiskelua noin vaan rahoiteta. Ei kaikilla todellakaan ole hyvät lähtökohdat ja se pitäisi opettajien, päättäjien, tukilautakuntien ja jokaisen syrjäytyvää nuorta mollaavaan muistaa. Siinä missä minä, nykyinen opiskelija-aktiivi, pienen lapsen äiti ja korkeakouluopiskelija saatan vaikuttaa siltä että on koko paletti kasassa ja oon pienemmän puolella, niin mäkin pelaan loppujen lopuksi vain omaan nurkkaani. Ettei mun lapsen tarttis seisoa sielä ruokajonossa, mä käyn kouluni. Että koulu olis muille mun kaltasille helpompaa, mä yritän vaikuttaa asenteisiin ja motivoida ja jotta meidän yhteiskunta ei eriarvoistais tätä tilannetta yhtään enempää, mä toivoisin että ne koulutusleikkaukset voitais unohtaa. Toivoisin, et tää yhteiskunta motivois ja palkitsis yrittämisestä enemmän, kun kotona makaamisesta. Et olis edes jollekin joku sauma. 

Follow:

Vuoden alussa kiertelimme erinäisiä tavarataloja, jotta löytäisimme olohuoneen hyllyllemme pidikkeen. Kiersimme ikeat, jyskit, k-raudat ja lähes kaikki paitsi lähikaupan ruokaosaston. Sitten päädyin Tokmannille. Vein perheen miespuoliset parturiin ja lähdin etsimään hyllynpidikettä.

Ennen kassoja oli kuitenkin aseteltu pitkä hylly kosmetiikkaa. Ilman että katsoi koko kosmetiikkahyllyn tarjonnan ei siis päässyt kassalle ja poistumaan. Sitten se osui silmiini – essence. Meikkimerkki, joka oli kuulemani perusteella ylittänyt kaikki odotukset ja merkki, jolla on enemmän laatua kun hintaa.

Hiplasin ihanan sävyisiä huulipunia ja en malttanut olla kokeilematta. Sitten sieltä lähti kaksi punaa mukaan, ihan vaan ”ei näistä varmaan mihinkään oo mutta ainaki on kokeiltu”-ajatuksella ja tiedättekös mitä? Minä olin jo ensimmäisen kokeilun jälkeen aivan MYYTY. Nyt nämä ihanuudet on viikottain käytössä ja korvaa aikaisemmin käytössä olleen Avonininkin punan.  Kattokaa nyt näitä! Miten voi muutamalla eurolla saada jotain näin ihanaa?!




Longlasting on oikeasti longlasting ja kestää seuraavaan aamuun saakka, ei virheettömänä mutta kestää ilman tunkkaisia päällyslakkoja tai jatkuvaa lisäilyä. Mattasävy taas kulkee mun arkikäytössä ja tahraa vähemmän kuin aikaisemmat tummat sävyni. Seuraavaksi ajattelin kokeilla samaisen merkin kynsilakkoja ja meikkivoiteita. Onko jollain kokemusta? En vieläkään ihan ymmärrä, miten näin ihanat huulipunat on niin edullisia.

Follow: