Masumysteereistä toiseen vatsanpuruja aiheuttavaan ajankohtaiseen asiaan: otsikko on nimittäin tämänhetkinen ikäni IRC-gallerian laskurin mukaan. Niin, muistatteko vielä IRC-gallerian? Se on ilmeisesti vielä olemassa, koska etsin sieltä juuri teinivuosieni kuvia. Pohdin pienen ikäkriiseilyn myötä kasvuani, minuuttani ja sellaisia pieniä kysymyksiä kuten millainen minä haluan olla, mikä minusta tulee isona ja kenen vuoksi täällä teen mitäkin. Viimeisen puolen vuoden aikana olen tullut pitkän matkan. En edes tarkkaan tiedä mistä se lähti, mutta aika kärkäs I take no shit – asenne on päässyt valloilleen. Tuli jotenkin mitta täyteen. Tämän myötä osa ihmissuhteistani on muuttunut, murroksessa tai jopa päättynyt. Tämän vuoksi olen rohkaistunut lähtemään epämukavuusalueelleeni,  aloittanut opiskelija-aktiivina toimimisen, asettanut itseni etusijalle ja lopettanut tyytymisen.

Opiskelija-aktiivina tämä I take no shit-asenne yhdistettynä ratkaisukeskeiseen lähestymistapaan on tuottanut tulosta lähinnä hyvällä tavalla.  Kuten sanottu, ihmissuhteissani se on kuitenkin aiheuttanut hieman kuohuntaa. Porukka on selkeästi jakautunut kahtia, sillä osa on hyvinkin mielissään siitä että sanon rohkeasti mielipiteeni ja olen muutenkin enemmän sinut itseni kanssa. Osa taas tuntuu olevan hyvin hämmentyneitä, kun eivät enää suorinta reittiä voikaan kävellä ylitseni. Vuosien varrella olen jotenkin väsynyt konflikteihin siinä määrin, että olen usein taipunut tallottavaksi silloinkin kun ei olisi pitänyt. Olen harmitellut omia valintojani (joihin itse olen ollut tyytyväinen) vain koska muut käskivät. Olen postannut asioista, jotka eivät minua kiinnosta. Olen opiskellut asioita, joista en saa mitään irti. Olen irroittautunut ihmissuhteista jonkun muun mielipiteen vuoksi ja olen jopa muuttanut itseäni ulkoisesti muiden vuoksi. Olen antanut muiden määritellä mitä voin, haluan ja jaksan tehdä.

Samalla kun kasvatan lastani ajatuksella ”älä anna koskaan muiden sanella sun unelmia” olen itse taipunut. Olen mennyt sieltä mistä aita on matalin, kunhan nyt edes jotenkuten olisi mielekästä, kunhan kaverit ei nyt hylkäisi. Vaikka todellisuudessa se, otanko vastaan arvostelua astioiden järjestyksestä omassa kodissani ei pitäisi lähtökohtaisesti tehdä minusta paskaa tyyppiä, tai se, kouluttaudunko muille mielekkääseen ammattiin vai en. Eihän nää asiat muille kuulu! Ja jos se ammatinvalinta niiden lähimpien ihmisten napaa kaivelee, niin toivottavasti lähinnä niin että tukevat minua kun haluan saavuttaa oman potentiaalini.

2008

2009

Olen siis viimeisen puolen vuoden aikana loukannut ihmisiä mm sillä, etten hoida parisuhdettani muiden neuvojen mukaan, en kasvata lastani televisiolla, en järjestele astioitani samalla tavalla kun joku muu, en tee toisten töitä ilmaiseksi, en rahoita muiden harrastusta ja monella muulla, järisyttävän kamalalla tavalla. Aluksi mua lähinnä nauratti, että joku todella viitsii loukkaantua siitä, etten halua kuulla arvostelua mun kasvatuksesta lapseni läsnäollessa tai en halua kuulla, kuinka mun pitäisi mun ihmissuhteissa tuntea puhumattakaan siitä, että joku minua paremmin tienaava viitsii loukkaantua kun en rahoitakaan hänen harrastustaan. Loppujen lopuksi se kuitenkin alkoi ärsyttämään. Muiden ajattelemattomuuden sijaan mua kuitenkin ärsyttää kaikista eniten se, että oon antanut asioiden mennä näin pitkälle.

En oo ihan varma, missä vaiheessa mun taistelutahto, omanarvontunto ja se sisu toteuttaa omia haaveita katosi. Oon kuitenkin aivan täysin varma siitä, että oli jo ehkä aikakin herätä sieltä ”joo joo”-horroksesta. Huolimatta ihmissuhteiden hämmennysvaiheesta on tämä I take no shit- asenne saanut paljon hyvääkin aikaan. On nimittäin aika paljon helpompaa suunnitella tulevaa yksin ja yhdessä, kun tietää mitä haluaa. On myös aika paljon helpompaa, kun ihmisten ei tarvitse arvailla mitä mieltä mä olen. On myös kuulkaa helpompaa olla ihmissuhteissa, opiskelemassa ja työnhakijana kun tietää omat vahvuutensa ja toiveensa. Kun vihdoin osaa kuunnella sitä omaa ääntä, puolustaa omia oikeuksia ja omaa tahtoa, se ikuinen ahdistuskin on helpottanut. Tän uuden asenteen myötä on myös paljon kivempaa olla mä 25,25-vuotiaana kun vaikka 24,75-vuotiaana. Mut jos saa toivoa, sen 18-vuotiaan Suvin kropan ja energiamäärän voisin kyllä ottaa. Muutoin oon aika tyytyväinen just nyt. Muuttuvia palasia riittää, mutta vihdoin on tunne että kaikki loksahtelee vielä paikoilleen.

                                                                                                            2017

Miten sä oot muuttunut vuosien varrella?

Follow:

Otsikko antaa jo jotakin osviittaa meidän viikonlopustamme. Istuimme nimittäin lähes koko perjantain päivystyksessä Möyhön mysteeristen masuvaivojen takia. Herättelin aamulla Möyhistä normaaliin tapaan, jotta pääsisin kouluun. Vaan sängystä löytyikin kippuralla makaileva, kuumeileva poika, joka ulvoi vatsakipuaan heti silmät avattuaan. Nostin Möyhiksen sohvalle, annoin vettä ja laitoin äänikirjan soimaan samalla kun maanittelin josko jotakin aamupalaa edes maistuisi. Sitten soitin terveyskeskuspäivystykseen ja isälleni, josko hän lähtisi kuskiksi.

Vajaa tunti myöhemmin istuimme terveysasemalla ja kummeksuttiin sitä, että vähäinen aamupala pysyi sisällä ja kuume nousi korkeaksi. Tunnissa 38,2 oli muuttunut 39,8. Saatiin särkylääke ja lähete sairaalapäivystykseen  – pelkona oli että oireet johtuvat umpparista. Kiireellinen lähete tarkoittikin Jorvin sairaalassa lähes 5 tunnin jonotusta, vaikka potilaita oli meidän lisäksemme kolme. Testejä ei juurikaan tehty ja vatsan tsekkaamisen sijaan lääkäri tsekkasi Möyhiksen korvat (?!) ja kirjoitti ummetuslääkettä. Tässä välissä Möyhis kieltäytyi juomasta maitoa, syömästä rahkaa ja kuumekin laski. Olon kohentuessa päädyttiin sitten lähtemään kotiin. Saatiin ohjeeksi palata lääkäriin jos kuume nousee tai kova vatsakipu palaa. Vatsan toiminta on edelleen hidasta mutta kivut loppuivat ja kuumekaan ei enää noussut. Silti Möyhis kieltäytyy maidosta, koska siitä tulee kuulemma vatsa kipeäksi.


Oireilu loppui lauantaina kokonaan, mutta maitoa en ole pakottanut juomaan. Möyhiksen puheiden ( ”vatsaan sattuu jos juo maitoa” ja ”en mä haluu maitoa, mun masu tulee siitä vihaiseksi”) perusteella vaihdettiin just in case viikoksi rahkat, jugurtit ja muut tuotteet laktoosittomiksi ja seuraillaan. Jännittää, onko nyt niin että meidän perheessä on kohta useampi ruokarajoitteinen. Etukäteen jo harmittaa, sillä itse moniallergisena ja ”laktoosivammaisena” tiedän, kuinka hankalaa elämä voi näiden rajoitteiden kanssa toisinaan olla.  Ajatuksena on siis kokeilla viikko laktoositonta elämää ja sitten palautella maitotuotteet pikkuhiljaa ja katsoa, alkaako oireet uudelleen. Silti ihmetyttää, mulla on nimittäin ollut käsitys että laktoosiin liittyvät ongelmat alkavat usein vasta lähempänä kouluikää.. Saas nähdä.

Onko teillä ollut vatsavaivaisia leikki-ikäisiä? Mistä vois olla kyse?

Follow:

En voi olla ainoa, joka on huomannut tän ilmiön. Tän someraivon aikakauden. Toisinaan someraivo ja julkinen myllytys voidaan kokea aiheelliseksi, etenkin jos on kyse vähemmistön syrjimisestä, todella huonosta asiakaspalvelusta tai muuten vaan sopimattomasta käytöksestä. Toisinaan, se on ehkä vähän huonon päivän lopputulos joka puretaan täysin turhaan viattomiin, inhimillisen virheen tehneisiin yrittäjiin.

Itse ainakin osaan luetella monta päivää viimeisen kuukaudenkin aikana, kun sovittu homma ei ole mennyt ns. nappiin ja kun on ehkä tullut vastattua vähän liiankin tylysti viestiin. En silti koe, että ansaitsisin julkisesti kuulla kunniani, en ainakaan ennen kuin minulle on annettu inhimillinen mahdollisuus. En tiedä miten muut kokevat julkisen myllytyksen rajat, mutta minä koen että ansaitsen mahdollisuuden ja jos minä ansaitsen mahdollisuuden, ansaitsee se yksittäinen huonosti palvellut asiakaspalvelijakin. Anteeksipyyntöä, reklamaatiota ja hyvää käytöstä voidaan vaatia jokaiselta, mutta miksi on liikaa vaadittu asiakkaalta, suunnata palaute asiallisesti asianmukaiselle vastaanottajalle?

Onko asiakaspalvelutaho todella saatava mustamaalata ja lynkata julkisesti? Ja jos, niin miettisin ehkä mitä se tekee palvelualttiudelle. Kummassa tilanteessa asiakaspalvelija haluaisi ennemmin korjata väärinkäsityksen ja olisi vilpittömästi pahoillaan :

a. Ostat viallisen tuotteen ja huomaat sen vasta kotona. Painelet kuitin ja pienen ärtymyksen kanssa liikkeeseen vaatien reklamaatiota. Keskustelette rakentavasti vaivasta ja ärtymyksestä jota sinulle asiakkaana aiheutui.

b. Ostat viallisen tuotteen ja huomaat sen vasta kotona. Suoran kontaktin sijaan postaat someen nasevan kuvan, ehkä jopa kirosanoilla höystetyn tekstin ja hankit muutaman sataa tykkäystä julkaisullesi.

Väitän, että toimiessasi vaihtoehto a:n kaltaisella tavalla, jää molemmille parempi maku suuhun ja asiakaspalvelija oppii tilanteesta. Väitän myös, että jos (ajattelemattomasti) toimit tavalla b, voi pienyrittäjä jäädä elantoa vaille. Se kun ei Suomessa ole mikään ihan pikkujuttu, että pienyrityksen fb-sivuilla on sadoittain negatiivista palautetta ja palaute on parhaimmassa tapauksessa vielä sen väärinkohdellun asiakkaan kavereilta, jotka eivät ole osallistuneetkaan asiakaspalvelutilanteeseen. Ei uudet asiakkaat tiedä, onko someraivo ansaittu vai ei, mutta todennäköisesti välttävät huonot arviot saanutta paikkaa. Näin ollen yksi harmiton tunteenpurkaus facebookissa voi jopa pahimmillaan viedä toisen ihmisen tai useamman ihmisen toimeentulon.

Tiedän, että joskus on hetkiä kun asiakaspalvelu ei pelaa niinkuin pitäisi – mutta olisiko toisinaan syytä olla ihminen ihmiselle? Ihan vaan vaikka laittaa sähköposti, viesti tai piipahtaa liikkeessä kertomassa mikä jäi harmittamaan ja antaa sille IHMISELLE sen työn takana mahdollisuus korjata virheensä. Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee täällä netissä?

Oletteko törmänneet samaan?

Follow:

Kävimme muutama tovi sitten Camillan kanssa vierailemassa uudistuneessa Ipanaisessa. Saimme tietysti vapaaillan lisäksi illalta hyvää seuraa, ihania herkkuja ja mikä parasta, uudet ihanat puitteet. Olen aikaisemminkin hehkuttanut Ipanaista, mutten koskaan syyttä. Onhan se aivan mieletöntä, että kivenheiton päässä Helsingin keskustasta on tällainen helmi.

Laitan tähän alkuun muutaman kuvan ja loput Lue lisää-linkin taakse. Panttasin näitä jonkun tovin, kun en tiennyt aikooko tuo rakas bloggaajakollegani käyttää näitä mutta nyt en enää malta olla esittelemättä.


En vaan malta olla hehkuttamatta! Siis Ipanainen on mm. itsepalvelukirppis, jossa on sydämelliset asiakaspalvelijat, kauniit tilat, mahtava valikoima uutta ja trendikästä lastentarviketta sekä käytettyä, hyväkuntoista ja kohtuuhintaista kirppisvaatetta. Mietin, etten keksisi enää lisättävää mutta Ipanaisen naiset ovat keksineet.. nimittäin sohva, kahvi ja tilaa lapsille ja vanhemmille. Lapset voi päästää leikkipaikalle, harjoitella kantorepussa oloa tai syödä, juoda ja hengittää vaikka vanhemmat hetken hörppisivätkin kahvia keskenään. Tällaisia tiloja ei ole lapsiperheille tarpeeksi! Puhumattakaan siitä, että samoissa tiloissa opetetaan vielä kantovälineiden turvallista käyttöä, saat apua valintoihisi ja tukea uuden opetteluun. Kaikinpuolin siis paikka, jonka voisi hukuttaa kehuihin.

Jos ette siis oo vielä käyneet uudistuneessa Ipanaisessa, niin nyt HOPI HOPI käymään!
Ipanaisen verkkokauppa löytyy täältä, mutta tän sielua ja silmiä hellivän Ipanaisen liikkeen
eli Helsingin parhaan lastentarvikeliikkeen
löytää IRL (äiti tää tarkottaa In Real Life) osoitteesta Siltasaarenkatu 2.

PS. Tämä ei ole maksettu mainos.
PPS. MENKÄÄ JO, MÄ VOISIN MUUTTAA TONNE <3


View Post

Follow:

Päivittäin postaaminen alkoi olla jo juttu, sellainen odotettu ja rakas juttu tän hektisen arjen keskellä, mutta sitten tuli stoppi. Meni ns. kuppi nurin stressin ja kaiken kanssa ja oli pakko hengähtää. Keskittyä tenttiin lukuun, viettää ilta kavereiden kesken ja miettiä hetki jotain aivan muuta. Pienen tauon jälkeen jaksaa taas!

Ja siitä itseasiassa halusinkin tänään kirjoittaa. Ajattelin listata, mitä kannattaa muistaa jos on vaikeassa elämäntilanteessa. Minähän en (ainakaan vielä) ole mikään hyvinvointialan asiantuntija, mutta sen verran monta vastoinkäymistä, vaikeaa ja liiankin kuormittavaa elämäntilannetta tässä vuosien varrella on kuitenkin tullut vastaan, että koen tietäväni jo jotakin. Ennen kaikkea musta tuntuu, että tän listan kirjoittaminen vois auttaa myös mua just nyt.

1. Pidä huolta itsestäsi. Huolimatta siitä kuinka paljon sulla on vastuutehtäviä, lapsia, koulutöitä ja töitä – nyt on aika pistää itsesi etusijalle. Riittävä uni, ruoka, liikunta ja rentoutuminen kantaa. Vaikeassa elämäntilanteessa pettää yleensä ensin kroppa tai pää ja jos haluaa ennaltaehkäistä sitä, niin täytyy pitää itsestään huolta. Se saattaa tuntua itsekkäältä, mutta kukaan eikä mikään hyödy sinusta, jollet pidä itsestäsi huolta. Eikä kukaan eikä mikään voi olla tärkeämpää kuin se, että pidät huolta itsestäsi – ei edes se lapsi, lapset kun tutkitusti hyötyvät vanhemmista jotka voivat hyvin.

2. Aikatauluta. Jaa huolet, murheet ja stressi niin, että sinulla on tietty aika päivästä ajatella ja työstää niitä. Kuormittavassa elämäntilanteessa stressi ja paha olo kolkuttaa jatkuvasti takaraivossa muiden juttujen lomassa ja väsyttää entistä enemmän.  On vaikeaa olla ajattelematta isoja asioita, mutta toisaalta jos ne ovat asioita joille et voi mitään tehdä, ei niihin kannata jäädä vellomaan. Anna itsellesi lupa turhautua, suuttua, väsyä ja olla surullinen, mutta älä jää vellomaan pahaan oloon. Ota vaikka jokaisesta päivästä itsellesi hetki, jolloin listaat stressin aiheet ja murheet ja konkreettisesti mietit, mitä voit juuri nyt tehdä asioille, mitä voit tehdä niille viikon päästä ja mitä kuukauden. Pikkuhiljaa stressinhallinta käy helpommaksi ja päivien aikana vapautuu resursseja joskus jonkun muunkin miettimiseen.

3. Tapaa läheisiä. Vietä aikaa perheesi, ystäviesi, kumppanisi ja lastesi kanssa. Se ei useimmiten maksa mitään, mutta antaa paljon. Yhteisöllisyys, yhteenkuuluvuus, hauskanpito ja yleensäkin yhdessäolo saavat murheet tuntumaan pienemmiltä. Jos jää yksin suurten tunteiden ja myllerrysten keskellä, on helppo unohtaa miten paljon hyviä juttuja elämään kuuluu.

4. Anna itsellesi lupa käydä asioita läpi yksin. Minä käytin vuosia siihen, että ahdistuin puhuessani muiden kanssa vaikeista tilanteista. Ahdistuin läheisten mielipiteistä ja ohjeista. Ahdistuin, kun joku kysy miten x asia on ratkennut juuri kun olin hetkeksi saanut muuta ajateltavaa. Aika monta vuotta meni, kunnes tajusin että voin vastata ”mulla on nyt vähän vaikeaa, mutta en oo vielä valmis puhumaan siitä.”  tai ”mä kerron sulle, kun musta tuntuu siltä.”

5. Anna muille lupa olla tukenasi. Silloinkin kun et halua puhua tai jakaa kaikkea, voit antaa ihmisille mahdollisuuden olla tukenasi. Voit kertoa suoraan mitä toivot, mitä tarvitset ja millaista läsnäoloa toivot. ”Voidaanko keksiä mulle jotain muuta ajateltavaa” ja ”Voitko auttaa mua asiassa x”  auttaa huomattavasti enemmän jaksamaan vaikeassa tilanteessa enemmän kuin sulkeutuminen ympäröivältä maailmalta.

Näillä vinkeillä mäkin pääsin perjantaina siihen tilaan, että mulla oli ensimmäistä kertaa viikkoon oikeesti hyvä ja rentoutunut olo vaikka kaikki on sekasin. Maltoin levätä ja tänä viikonloppuna onkin sitten aikaa ja energiaa laittaa taas asiat ja elämä kuntoon. Vielä kun muistais jatkossakin pitää huolta siitä omasta jaksamisesta.

Millasia vinkkejä teillä on siihen, kun elämässä myllertää?

Follow: