Alunperin toukokuun aikana tavoitteena oli julkaista postaus päivässä, mutta niin vaan vauhdikas ensimmäinen viikko vei taas mukanaan! Sairastelun jälkeen aloitin Vapun juhlinnan Jenni Vartiaisen keikalla. Aaton aattona, satoikin yllätykseksemme lunta, joten jätin suunnitellut kiharat laittamatta hiuksiini ja hetken mielijohteesta vetäisin latvat pinkiksi ja lähdin nauttimaan ystäväni kanssa lauantai-illasta. Keikka oli aivan mieletön – vaikka olen aina pitänyt Jenni Vartiaista karismaattisena ja ihanana, oli liveveto vielä kovempi kuin kuvittelin. Jo neljännen biisin jälkeen totesin, että vaikka keikka loppuis tähän, olisin saanut rahoilleni vastinetta. Saimme kuulla kaikki lempibiisimme, mutta keikkasettiin oli ujutettu myös yksi uusi biisi, jonka julkaisua jäin odottamaan innolla. Jenni säkenöi ja mukana oli onneksi toinenkin säkenöivä Jenni, nimittäin se jonka kanssa kymmenen vuotta sitten fiilisteltiin Ihmisten edessä-biisiä ja kipuiltiin teini-iän kriisejä vuorotellen.


Vapun tienoilla leivoimme myös Möyhiksen kanssa donitseja ja Möyhis sai tietenkin valita itselleen vappupallon – tänä vuonna kotiimme löysi Frozen-pallo. Vappupäivänä nautittiin vappubrunssia rauhassa kotona ja saatoin hieman innostua sen pinkin hiusvärin kanssa. Pyörähdimme kaivarissa koko perheen voimin ja nautittiin hyvästä säästä. Vapun jälkeen hidas paluu arkeen oli kieltämättä ihanaa, päivät olivat täysiä mutta jotenkin saikkuviikon ja pitkän viikonlopun jälkeen löytyi arkeen taas ihan uutta virtaa. Aurinkoiset päivät, kiireettömät aamut ja edessä häämöttävä loma saavat kyllä hymyn huulille. Tulevalle viikolle onkin suunnitelmissa paljon kaikkea mukavaa: uusia haasteita, juhlia ja juhlien myötä myös pari vapaailtaa. Blogin puolelle on suunnitelmissa pari ruokapostausta, mielipiteitä ja ehkä jokunen sananen myös hyvinvoinnista ja kauneudenhoidosta!

Follow:

Vaikka lämmin ruoka aiheuttaa vielä vähän jännitystä, on mun pakko vihdoin hehkuttaa tätä arkiruokaa nyt teillekin! Tää on niin helppo, ihana ja sain jopa nirsoakin nirsomman kolme veen syömään pinaattia, kun hukutin spagetit ja pinaatit tomaatteihin, jotka tuntuu olevan superinhokki just nyt. Siinä tomaatteja nyppiessä ei edes herra huomannut, kuinka iloisesti veteli pastan mukana pinaattia ja basilikaa. Hah!

Tarvitset:
300g spagettia
400 g kanan filettä / suikaletta
65g tuoretta babypinaattia, voi laittaa enemmänkin!
1/2 tlk ( n. 100g) aurinkokuivattua tomaattia
reilusti basilikaa
3 kynttä valkosipulia
200g kirsikkatomaatteja
1-2 rkl oliiviöljyä
suolaa
pippuria

1. Laita spagetti kiehumaan.
2. Pilko ja paista kana oliiviöljyssä, mausta suolalla ja pippurilla. Säädä lämpö pienemmälle ja lisää joukkoon pinaatti.
3. Heittele sekaan hienonnettuna aurinkokuivatut tomaatit tai tee niinkuin mä: saksi tomaatit  – nopeaa ja helppoa!
4. Hienonna sekaan myös valkosipuli.
5. Lorauta vähän oliiviöljyä, heitä joukkoon basilikaa reilusti ja lisää lopuksi vielä n. puolet puolitetuista kirsikkatomaateista.
6. Kumoa kypsynyt spagetti pastavuualle / tarjoilukulhoon ja kumoa kanapinaattiseos keskelle. Sekoita ja koristele lopuksi basilikalla ja tuoreilla kirsikkatomaateilla.

Nauti hyvässä seurassa!

Follow:

Viime viikkoina olen pelännyt, että kiireeseen voisi ihan oikeasti hukkua. On ollut kaikenlaista hommaa, aikataulusäätämistä ja sairasteluja. Nyt ollaan kuitenkin vihdoin siinä tilanteessa että aikaa on. Noro nimittäin löysi tiensä meillekin ja nyt, kun pöpö alkaa viimein olla taltutettu – meillä onkin kaksi oireetonta kotipäivää vielä luvassa. Melkein oon kiitollinen tästä pöpöstä. Väliin sitte yks normiperjantai ja sit viikonlopun ja vapun viettoon, vois olla huonomminkin!


Kiireisiin viikkoihin on mahtunut monta onnetonta sattumaa, kuten ranteen/sormien tyriminen sekä noroviruksen ja sen kanssa matkustaminen Oulusta Helsinkiin. Kokemuksia karttuu, mutta tästä viimeisimmästä ei kyllä jäänyt kun paha maku suuhun. Kuitenkin tuntuu että koko kevät on humahtanut vauhdilla. Vaikka kaikki suunnitelmat, tavoitteet, unelmat ja ehkä asennekkin on muuttuneet, tuntuu silti siltä ettei tässä edes ehtinyt kunnolla edes räpäyttämään silmiään ennen kuin kesä jo häämöttää. Kuvittelenko vaan, vai tuntuuko teistäkin että aika kuluu nopeammin mitä vanhemmaksi tulee?


Kiireisen arjen ja sattumusten keskellä olen ryöstänyt muutaman hetken itselleni ja samalla pohtinut, mikä blogin tulevaisuus on. Millaista matskua haluan kirjoittaa, mitkä kiinnostaa ja mille on lukijoita? Trendikkäimmät ja menestyneimmät rajaavat selkeästi blogiaan, tavoittaakseen sitoutuneen porukan seuraamaan ja jakamaan juttujaan. Mä en kuitenkaan osaa lyödä itseäni yhteen laatikkoon, tykkään postata ruuasta ja leivonnaisista, musasta, politiikasta, vanhemmuudesta ja Möyhiksen hauskoista möläytyksistä – joten aion todennäköisesti tehdä niin jatkossakin. Olisiko helpompaa selata kiinnostavia juttuja, jos asettelisin aiheen mukaan eri välilehdille postaukset? Vai onko tällainen sekametelisoppa / lifestyleblogi just sopivan aito just näin? Muiden ulkoasuja väsätessä on myös alkanut himottaa oman ulkoasun päivitys. Kahdesti olen pohtinut myös lopettamista, lähinnä koska liian pitkään muiden kanssa somejen vertailu saa aikaan ahdistuksen. Pitäis olla enemmän tai vähemmän jotakin, postata useammin tai paremmin ja olla kauniimpi. Someähky ja kiire on mun pahimmat viholliset, pakko tunnustaa.  Päädyin kuitenkin siihen, että en aio lopettaa, enkä enää silotella jotta sopisin muiden muottiin. Nostan jalat ylös, luurit korville ja ideoin rauhassa – voi olla, että pistän kaiken uusiksi. Voi olla, että en. En tiedä vielä, mutta sen tiedän että tänä kesänä mä aion kehittyä tässä.


Huh. Että semmonen kuulumisvyörytys ja blogipohdinta. Mitenkäs teillä menee?

 

Follow:

Aikoinaan työskennellessäni lasten parissa muistan olleeni välillä hieman huvittunutkin vanhempien reaktiosta kun hoitopäivän aikana oli sattunut pieni haaveri. Siis oikesti sellainen ”melkein asvaltti-ihottumaa polvessa”-haaveri ja toiset vanhemmat saivat pakkansa aivan sekaisin moisesta. Koska kyllähän lasten täytyy saada elää ja joskus kun on paljon vauhtia, vahinkoja sattuu. Lapset yleensä toipuvat sellaisista supernopeasti eivätkä ole moksiskaan kun säikähdyksestä päästään yli. Vanhemmat saattavat parhaillaan voivotella näitä tilanteita viikkoja. En koskaan oikein ymmärtänyt sitä.  Kuitenkin aika pian sen jälkeen, kun Möyhis oli ilmoittanut että on tulossa maailmaan olin (siis raskausaikana) viettämässä aikaani kummityttöni kanssa. Ensimmäistä kertaa ikinä huomasin olevani ”varo-varo!”- aikuinen. Pelotti, ettei hän pitänyt kunnolla keinusta kiinni. Pelotti, että hän ajaisi pyörällä liian kovaa. Pelotti kaikki. Ensimmäistä kertaa ikinä ymmärsin niitä vanhempia, joille se oman lapsen polven melkein naarmutus oli niin kokonaisvaltainen tunnekuohu että sen käsittelemiseen meni viikkoja.

Kun vihdoin sain lapseni maailmaan, toivoin että ”varo,varo”-äitiys väistyisi kun pahimmat hormonihuurut häviäisivät. Ensin ajattelin että imetyshormonit pitävät yllä sitä, mutta sama maailmanlopun fiilis jatkui joka kerta kun luovuin lapsestani hetkeksi. ”Pidä niskasta kiinni!” , ”Ethän jätä liian reunalle”, ”Varo ettei se palellu / ettei vaan satu.”. No, saitte varmaan kiinni ajatuksesta. Pelkäsin kaikkea ja se vaan paheni sen myötä mitä enemmän vastuuta lapsestani jouduin antamaan muille. Puhumattakaan siitä miten olisin halunnut vuorata kotimme kupla- ja vaahtomuovilla siinä vaiheessa kun Möyhis lähti liikenteeseen. Jossain vaiheessa oli kuitenki pakko ajatella järjellä vaikka se tunnekuohu vyöryi päälle kokonaisvaltaisemmin kuin koskaan kuvittelin. Oli pakko todeta, että lapsi ei opi jos ei saa kokeilla. Lapsi ei liiku jos sen ei anneta. Niimpä löysäsin napanuoraa, annoin mennä ja tein parhaani että ympäristö olisi sen verran turvallinen, että suurimmilta vahingoilta vältytään.

Kokemus siitä että lapsi oppi ja suurin osa haavereista jäi toteutumatta, rohkaisi minua luottamaan ja antamaan tilaa. Annoin kiipeillä, kokeilla ja riehua. Ohjeistin, turvasin mutta en kieltänyt. Lopputulemana on motorisesti taitava lapsi, joka uskaltaa rohkeasti kokeilla kaikenlaista aktiviteettia. Kunnes tuli potkupyöräilyn aika. Jo vuosi sitten pohdimme pyörän hankkimista, mutta kiireistä ja muuton takia nihkeästä taloustilanteesta pyörän osto sai jäädä. Nyt Möyhiksen ihanat läheiset kuitenkin muistivat syntymäpäivänä niin, että hankkivat meille ikioman Puky-potkupyörän. Siis sen, joka kehittää alusta asti tasapainoa ja on helppokäyttöinen. Nyt on taas vanhemmuuden paikka jossa huomaan olevani ”Varo, varo” – äiti. Meillä on kypärä ja huisin taitava, lahjakas lapsi joka osaa varoa, jarruttaa ja kuunnella ohjeita. Automaattisesti osaa myös taluttaa pyöränsä suojateiden yli. Siltikin mun sydäntä kylmää joka kerta kun tuo lapsi hyppää pyöränsä selkään.

Huomaan olevani se ”varo, varo”- äiti, joka hermostuu joka kerta kun on paljon vauhtia, vähän hiekkaa, liukasta, liikennettä tai ihmisiä. Oikeestaan kaikki hermostuttaa ja valitettavan usein se ”Nyt odotat.” tai ”Varovasti nyt!” karkaa sieltä suusta, usein ihan ilman syytä. Meinasin vielä aiemmin, että ehkä tämä nyt vaan on isin kanssa toteutettava aktiviteetti kunnes oivalsin, että tämähän voi olla mulle kasvun paikka. Olis vissiin aika opetella luottamaan ja antaa mahdollisuus lapsellekin. On kuitenkin hauska huomata, miten ne ammattiminänä koetut tilanteet tuleekin ihan eri lailla ihon alle, kun on kyse omasta lapsesta.

 
Onko täällä muita ”varo, varo”-vanhempia?

Follow:

 
(12 kuppikakkua)

Tarvitset:

2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl vanilijasokeria
1 kananmuna
0,5 dl maitoa
100g  voita (sulatettuna)
3-4 rkl sitruunamehua

Koristeluun:
75 g voita (huoneenlämpöistä!)
4 dl tomusokeria
1-2 tl sitruunamehua
vaahtokarkkeja
vaaleanpunaisia strösseleitä
kookoshiutaleita


Tee näin: 
1. Aseta uuni lämpenemään 175 asteeseen ja vuoraa muffini/kuppikakkuvuoka paperisilla kuppikakkuvuuilla.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Sekoita muna, maito, voi ja sitruunamehu keskenään.
4. Yhdistä seokset ja sekoita hyvin.
5. Täytä cupcakevuuat puolilleen ja paista 175 asteessa n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin, ennen kuorrutteen lisäämistä.

Koristelu: 
1. Kumoa strösseleitä lautaselle.
2. Leikkaa valkoiset vaahtokarkit kahtia, dippaa sitten vaahtokarkin ns. sisäpuoli (se tahmainen osa joka paljastuu leikatessa) strösseleihin. Tee tämä 12 vaahtokarkille. Jätä dipatut vaahtokarkit lautaselle odottamaan.
3. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää sitten tomusokeri voin joukkoon pienissä erissä, kokoajan vatkaten.
4. Levitä kuorrute veitsellä kuppikakkujen päälle.
3. Aseta korvat kuorrutteeseen ja ripottele päälle vielä kookoshiutaleita.

Säilytä kuppikakut jääkaapissa, mutta nosta lämpenemään n. 10 min ennen tarjoilua.

Follow: