Olipa kerran..

…. synkkä ja kylmä aamu. Edellinen ilta oli venähtänyt liian pitkäksi, emmekä heränneet toistuvasti pirisevään herätyskelloon. Kun vihdoin sain silmiäni raoitettua auki huomasin, että kello on 08.04.  Lapsen piti olla päiväkodissa 4 minuuttia sitten ja minä makaan vielä sängyssä! Reippaasti nousin sängystä ylös, napsuttelin kahvin tippumaan ja totesin, ettei me keretä enää päiväkodille aamupalalle joten on parempi herätellä Möyhis ja tarjota aamupala ennen lähtöä. Puuron ja kahvin valmistuessa havahduin tietenkin siihen, että olin edellisenä iltana unohtanut napauttaa kuivausrummun päälle. Ja arvaatteko missä meidän kaikki pitkähihaiset paidat olivat? No tietenkin märkinä pesukoneessa. Pyöritin pikahuuhtelulla pyykit ja nostin kuivausrumpuun pitkähihaiset paidat – jospa ne kuivuisivat sillä aikaa kun syömme.

Puuro pöytään, kahvikuppi nenän eteen ja perinteisesti sananvaihtoa siitä, voiko puuroon saada enemmän voisilmiä. Ajattelin olla tehokas, joten hain ulkovaatteet valmiiksi olohuoneeseen.  Levitin upouuden haalarin, villapuvun ja kaulurin odottamaan, aamupalalta olisi helppo hypätä vaatteisiin ja lähteä pikapikaan päiväkodille, jotta minä ehtisin koululle. Sitten nopea tsekkaus kuivausrumpuun, äh – unohdin tyhjentää nukkasuodattimen eikä kone ollutkaan lähtenyt päälle. Uusi yritys, noh, saan ainakin juoda vielä toisen kupin kahvia rauhassa ennen kuin voidaan lähteä. Ajatus katkeaa kolaukseen ja “ÄITIIIII!!”-huutoon joka kaikuu aivan liian lujaa vireystilaani nähden. “Maito tippu.” Jahas. Niimpä tietenkin, haen pyyhkeen ja saapuessani katatrofin äärelle huomaan että hienosti ennakoimani pukeminen saa jäädä, haalari on nimittäin täynnä maitoa. Yritän epätoivoisesti kuivata haalaria, mietin jo pieneksi käyneen haalarin pukemista ja kuivausrumpua. Pyyhkeellä ja nopealla toiminnalla haalari on kuitenkin käyttövalmis vartin jälkeen, onneksi se likaantui vaan päällipuolelta. Sitten kipaisen kuivausrummulle ja nappaan kollarit meille päälle ja aloitetaan pukeminen.

someebreakfast

Havahdun ajattelemaan, että pitkästä aikaa ulkovaatteiden pukeminen sujuu ilman marinoita – olen jo kehumassa, kunnes Möyhis katkaisee ajatuksen tokaisemalla. “Äiti, mulla hieno haalari ja IIIIIIIIIIIIHANA pyjama.” Ei helvetti. Ihanko oikeesti unohdin vaihtaa päivävaatteet ja vedin kollarin vaan yökkäripaidan päälle huomaamatta? No niimpä tietenkin. Uusi yritys. Päästään vihdoin lähtemään. Kello on 9.54 kun saavumme päiväkodin pihaan mutta EI, EI EI EI, EI EI EIIII. Ryhmätila on pimeä, koko ryhmää ei näy mailla eikä halmeilla ja mä tietty unohdin kännykkäni kotiin. Mikä päivä tänään on? Retkipäivä? Muskaripäivä?  Panikoin muutaman minuutin, kunnes toisen ryhmän hoitaja kertoo, että voimme mennä suoraan jumppasaliin. Huh, jumppa – niin tietenkin.

 

Lapsi hoidossa ja minä suuntaan takaisin kotiin, noutamaan puhelintani. Aion tsekata nopeasti reittioppaan vielä ennen lähtöä, ettei tarvitse ulkona värjötellä ylimääräistä ja katsahdan samalla vielä nopeasti jääkaapin ovessa olevaan aikatauluun. Arvatkaa mitä huomaan! No, ei mun edes pitänyt ehtiä kouluun, mulla on etäpäivä ja mun PITI olla hammaslääkärissä klo. 8.30. Huoh. Loppujen lopuksi vain naurattaa, miten kaaottinen yksi aamu voi ollakkaan. Keitän lisää kahvia, istahdan alas ja totean, että tämä päivä olisi syytä aloittaa alusta. Juon kahvin, soitan hammaslääkäriin ja laitan illaksi muistutuksen niistä pyykeistä, jospa ne tällä kertaa löytäisivät ajoissa kuivausrumpuun ja seuraava aamu sujuisi vähän paremmin.

funny-good-morning-coffee-meme-quotes-images-3

Blogin nimi tuntuu jotenkin tosi osuvalta. Pahimpia on aamut. Jep, seison edelleen sen takana. Pahimpia on aamut, etenkin nuo pommiin nukutut. Ja onneksi, tämä ei tapahtunut tänään.

Sanokaa pliis et on muitakin, joiden aamut ja/ tai perhearki menee välillä tällaisessa kaaoksessa? 

Follow:

Kommentoi