Konvehdit uusiokäyttöön

Onnellista uutta vuotta!  Tänään korkataan uusi vuosi herkuttelureseptillä käyntiin – maistuisiko astetta makeampi vuoden aloitus? Meillä on ainakin joulun jälkeen vielä pitkään konvehtirasioita pyörimässä vaikkei kukaan niitä enää jaksakaan ahtaa napaansa kolmatta viikkoa. Tällä kertaa olen kuitenkin onnellinen että niitä on, sillä nyt niillekin on käyttöä – bongasin nimittäin tämän suussa sulavan konvehtijuustokakun ohjeen Perinneruokaa prkl – blogista   ja pistin kokeiluun. Konvehdit hävisivät ja kakkukin meinasi viedä kielen mennessään, pari muutosta kuitenkin reseptiin tein.

SAM_4552 SAM_4545

Tarvitset
(sen pienemmän irtopohjavuuan, nii tulee nätimpi!) 

Pohja:
200 g digestivekeksejä
75 g sulaa voita

Täyte:
300g konvehteja
1 dl kermaa
1 dl sokeria
2 tl sitruunamehua
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 kananmuna
1/2 dl perunajauhoja

1, Tein juustokakun pohjan perinteisesti murskaamalla keksit, sen jälkeen sekoitin sulan voi ja keksimurun keskenään. Levitin keksimurupohjan tasaiseksi irtopohjavuokaan.

2, Täyttettä tehdessä sekoitin ensin sitruunamehun, tuorejuuston, sokerin, perunajauhon ja kananmunan. Lisäsin kerman lopuksi.  Sitruunamehun lisäsin siksi, että kakussa olisi muutakin kun makeutta!

3, Asettelin osan suklaasta ( n 2/3 ) kakkupohjan päälle ja kumosin täyteseoksen varovasti suklaiden päälle.

4, Paistoin isoon irtopohjavuokaan tehtyä juustokakkua 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. (Pienempään vuokaan tehtynä paistoaika tuplaantuu ja lopputulos on kauniimpi!)

5. Koristelin lopuilla konvehdeilla. Maistui muuten paremmalta kuin näytti!

SAM_4555
Kakku oli parhaimmillaan, kun se oli saanut jäähtyä n. 3 tuntia ja oli jääkaappikylmää.

Maistuisko teillekin, vai onko vielä heikko happi juhlimisesta?

Follow:

2 Comments

  1. 01/01/2016 / 22:46

    Kyllä varmaan maistuisi. Ihme kyllä, tänä vuonna ei meille ajautunut yhden yhtäkään konvehtirasiaa. Mikä ei kyllä ihan hirveästi haittaakaan.

    • suvi
      04/01/2016 / 16:59

      No mut tässähän on hyvä syy napata alennuskorista vielä konvehtirasia 😉 Mutta hyvää oli, pakko myöntää – tätä saattaa tulla kuntorempan myötä ikävä!

Kommentoi