kolme vuotta vanhemmuutta


On tullut se aika
, kun voin sanoa että takanani on kolme vuotta vanhemmuutta – edessä toivottavasti kymmeniä ja kymmeniä vuosia lisää. Samaan aikaan tuntuu haikealta, että se pieni vauva on jo kolme. Toisaalta, sitä saa vanhemmuudesta aivan eri tavalla irti kun on sen kotiäitiyden sijaan myös ihan oikea, oma elämä.  Päiväkodin aloituksen myötä itsenäistyminen on korostunut entisestään – sylissä tietysti viihdytään, mutta itse tekeminen on tärkeää ja ”etkä auta!” kuuluukin yllättävän usein tomeran Möyhön suusta. On ollut jotenkin mahtavaa huomata, kuinka päivä päivästä lapsestamme tulee yhä enemmän ja selkeämmin ihan oma persoonansa. Osa lemppareista ja mielihaluista on selkeästi äidiltä tai isiltä ”matkittu” mutta omiakin juttuja löytyy vaikka ja kuinka. On hassua, miten toisaalta omasta lapsesta löytyy samoja piirteitä kuin itsestään ja kumppanistaan ja silti oma jälkeläinen on kuitenkin aivan erilainen kun kumpikaan meistä.

Kuten sanottu, arki on omalla tavallaan muuttunut paljon – on tullut päivähoito, päiväkotikaverit, koulu ja ihan uudenlainen rytmi viikkoihin, mutta tavallaan tää tuntuu jo tosi tutulta. Koulupäivät ja arkipäivät tuo sopivaa joustoa pikkulapsiaikaan, mutta toisaalta Möyhis on jo niin iso että tarvittaessa pärjää mummin tai famun kanssa kuumepäivän kun äidillä on tentti. Omat toimintamallit lapsen sairastuessa on jo aika hyvin hiottu, puhumattakaan niistä repun pakkausrutiineista, aikataulutuksista ja meidän vanhemmuuden keskinäisestä työnjaosta – sillä jokainen palikka on pikkuhiljaa loksahtanut jo kohdalle. Kuten sanottu, arki tuntuu hyvältä. On myös paljon helpompaa jättää Möyhis hoitoon, kun tiedän että Möyhis osaa ilmaista itseään sanoilla. Tiedän että tarvittaessa Möyhis osaa jo sanoittaa tarpeitaan vaikkei muut aikuiset niitä aina osaisikaan samalla lailla ennakoida.

Tiedän myös, että Möyhis osaa pyytää anteeksi, noudattaa hyviä käytöstapoja ja ottaa muut huomioon. Toisaalta hän osaa myös ilmaista tahtonsa myös teatraalisesti ja kuten jo lohkaisin herran ensimmäisenä elinvuotenaan; Möyhiksellä on selkeä tunneilmaisu ja terveät keuhkot. Edelleen tämäkin kuvaus osuu ja uppoo. Monenlaisia tilanteita ja tunteita on mahtunut viimeiseen kolmeen vuoteen, mutta suurimmat ja pakahduttavimmat niistä ovat kuitenkin se rakkaus ja ylpeys. Kuinka oma lapsi onkin niin ihana, taitava ja hyvä tyyppi. Sellainen, joka haluaa ilahduttaa ja auttaa muita, haluaa oppia uutta ja on jotenkin aivan elementissään musiikin ja luomisen myötä. Olisimpa mäkin yhtä rohkea, heittäytyväinen ja empaattinen.

Yritän postata nyt niin, ettei menis liian imeläks ja ”vauvani kasvaa-haikeiluksi”, koska mun pitäis saada tänään aikaan muutakin kun itkua. Mutta niin, kolmisen vuotta tässä on vanhemmuuden ”suossa” tarvottu ja täytyy kyllä sanoa et jokaisessa vaiheessa on ollut omat haasteensa ja riemun aiheensa. Jokaisesta vaiheesta on kuitenkin opittu paljon ja jäljelle on jäänyt se rakkaus, ylpeys ja ehkä tietynlainen nöyryys koko kasvatustyön edessä. Ajan myötä sen huomaa, kuinka tekemällä oppii löysäämään pipoa oikeissa kohdissa ja tietysti sitä oppii myös lisäämään kukkia hattuun kun on sille tarve.


Ja rakas Möyhö, tiedän että toivoit aamulla syntymäpäivälahjaksi Mörkökakkua, jonka pää kääntyy tai pikkusiskoa – en ehkä kumpaankaan taivu tänään, mutta lupaan tehdä parhaani että sinulla olisi onnellinen elämä ja hyvät eväät rakentaa haluamasi tulevaisuus. Uskon, että tulevaisuudessakin voin kuvailla sinua rohkeaksi, muita ilahduttavaksi, auttavaiseksi ja hyväksi tyypiksi. Sekin on jo aika hyvä eväs elämään, pidä siitä kiinni.
Hyvää syntymäpäivää pikkuinen Möyhis <3

Follow:

Kommentoi