Äitiys vs ehostus

pixlr_20160426141701784

Ennen äitiyttä tein pitkää päivää töissä, istuin illat koulussa ja nukuin huonosti. Harvoin se kuitenkaan näkyi olemuksessani samalla tavalla kuin katkonaiset yöt nykyään näkyvät. Saatoin käyttää 3 tunnin yöunien jälkeenkin 1,5 tuntia aamustani töihin laittautumiseen, joskus jopa enemmänkin. Älkää nyt ymmärtäkö väärin, ulkonäöllä ei ollut työpaikassani juuri painoarvoa ja jos oli, se vaikutti negatiivisesti. Lapset eivät kiinnittäneet juurikaan huomiota, mutta kanssani satunnaisesti töitä tekevät yllättyivät aina kun en ollutkaan vaan pinnallinen bimboblondi vaan ihan oikeasti osasin työnikin. Nykyään laittaudun jos jaksan ja haluan, kouluun ja keikkaduuniin kelpaa vähemmänkin laitettu nassu ja tukka, jos ei huvita.

Muistan kuinka koulukaveritkin nauroivat, että kuka ihme pitää vapaaehtoisesti koko 12 tuntisen päivänsä yli 10 cm korkokenkiä? Eikö ne mene likaiseksi? No, mä olen aina ostanut vaatteet ja kengät käyttöä varten, enkä ihan ymmärrä miksi joku kallis korkkaripari seisoo kaapissa, jos niitä ei voi käyttää edes juhlissa. Jokainen toki tyylillään, eihän mun tartte kaikkea aina ymmärtääkään. Raskausaikana korkkarit jäivät laatikkoon, sillä turvotuksen vuoksi niistä tuli epämukavia eikä kotona oksentelun lomassa hiusten kiharruskaan ollut enää kovin mielekästä. Paksu meikki, ripsenpidennykset ja rakennekynnet saivat myös jäädä, sillä ne eivät pysyneet entiseen tapaansa tai tuntuivat turhalta. Jossain välissä hiustenpidennyksetkin muuttuivat työlääksi, vaikka edellisenä kesänä kannoin niitä mukanani metsäleirillekin. Synnytyksen jälkeen laittautuminen tuntui vieraalta. Vauvavuosi menikin taas opetellessa, miten sitä meikkiä laitettiinkaan ja huomasin myös pohtivani, minkä verran haluan äitinä ehostautua. Minkä verran laittautumiseni muovaisi tulevaisuudessa Möyhön käsitystä siitä, miltä naisen tulee näyttää? Panostin enemmän hyvinvointiin ja terveeseen suhtautumiseen. Uskon, että jokaisen ulkonäössä on jotakin, josta ei itse pidä. Taito onkin kantaa se ja koko muu olemus ylpeänä, sillä ne epämieluisatkin piirteet ulkonäössä tekevät ihmisistä massaasta erottuvia yksilöitä.

Nyt, kun kahden vuoden ikä on lapsen kohdalla saavutettu, huomaan käyttäväni taas enemmän aikaa laittautumiseen. Koen, että se on minulle tapa rentoutua ja tuoda persoonaani esiin ja onhan se nyt hellyyttävää kun Möyhö toteaa “äiti on kaunis, äidillä on huulipunaa”. Toisaalta, huomaan myös kantavani itseäni entistä ylpeämmin. Kaikkia näitä ylimääräisiä kiloja, laittamatonta nassua ja sotkuisia hiuksia. Enää ei samalla tavalla kiinnosta, kokeeko joku muu olemukseni homssuiseksi kotiäidiksi tai sotkuiseksi teiniksi – pääasia on oma mukavuus. Laittaudun siis nykyään ennen kaikkea itseäni varten. Olen päättänyt, että opetan Möyhölle että laittautuminen on valinnanvapautta, jokainen saa panostaa ulkonäköönsä juuri sen verran kun haluaa, mutta henkilökohtainen hygienia on  terveyden vu0ksi pakko ja kanssaihmistenkin vuoksi mielekästä. Haluan opettaa, että ehostus ei parannna kenenkän ihmisarvoa tai nosta ihmistä muiden yläpuolelle. Haluan opettaa, että kauneus lähtee sisältä päin ja se kauneus on sellaista, ettei sitä voi feikata huulipunalla.

pixlr_20160426141811720

Parikymppisenä saatoin näyttää paremmalta, mutta ainakin tiedän nyt voivani paremmin kuin koskaan. Olen itsevarmempi kuin koskaan aikaisemmin. Tämä ei todellakaan tarkoita, etteikö mulla olisi epävarmuuksia tai huonoja päiviä siinä missä muillakin, mutta huomaan että osaan suhtautua asiaan jo paljon kypsemmin. Ehkä ikä tekee tehtävänsä ja vanhetessaan viisastuu tai äitiys kasvattaa arvomaailmaa – oli miten oli, on ihana huomata että monien vuosien ahdistusten ja kipuilujen jälkeen sitä osaa itsekin arvostaa peilikuvaansa.

Onko teillä äitiys muuttanut suhtautumista ehostautumiseen tai itsevarmuuteen?

Follow:

Kommentoi