ahdistava hyperemeesi

Tarve kirjoittaa on ollut vahvana pitkään, mutta aiheet pomppivat mielessä edestakaisin. Ensimmäisenä halusin kuitenkin avata tähän raskauteen liittyvää asiaa, siis sellaista joka varjostaa arkeamme monella tasolla. Joku pitkään seuranneista saattaa muistaa, kuinka ensimmäisen odotusajan myötä valittelin toisinaan pahoinvointia. Silloin naistenklinikka tuli tutuksi, nesteytys ja mehujäät olivat parhaita kavereitani. Pahin pelkoni oli, että sama toistuu seuraavassa raskaudessa, mutta neuvolasta ja naistenklinikalta molemmista toitotettiin, kuinka jokainen odotusaika on eri ja ei kannata jättää lasta siksi tekemättä. Niin no, joku tovi sitten postasin kuvan instagramiin ja muistutin, että aina voi adoptoida.

Nimittäin pahin pelkoni toteutui: raskausviikon 6 jälkeen, ei ole tullut päivää jolloin en olisi voinut pahoin ja oksennellut. Hyvänä päivänä oksennan 3-5 kertaa, huonona voidaan lisätä nollat lukujen perään. Jokainen aamu tuntuu siltä lauantai-aamulta, kun herää paha maku suussa, pöhnäisenä ja jokainen ponnistus saa pidättelemään oksennusta.  Pelkästään yksittäinen jääkaapin avaus, miehen aamulla juoma kahvi tai lapsen röyhtäys on saattanut laukaista oksentelun, joka on päättynyt vasta kun on käyty päivystyksessä nesteytymässä ja nauttimassa pahoinvointilääkkeitä suonensisäisesti. Raskausviikolla 7 oksensin kahdesti lapseni päiväkodin aulassa, siinä ei paljon raskausuutisia salailtu jos mieli pitää lapsensa hoidossa. Henkilökunta onneksi ymmärsi ja sairaslomastani huolimatta Möyhis on saanut käydä päiväkodissa, eikä tieto levinnyt edes isovanhemmille ennen kun oltiin itse valmiita riemuitsemaan odotuksesta muiden kanssa.  Mies on hoitanut työpäiviensä päätteeksi siis kaikki kotityöt, ruuat valmiiksi jääkaappiin, kauppakäynnit, lapsenhoidon ja siihen päälle vielä roudannut mua päivystykseen aina tarvittaessa. Lisäksi hän on pitänyt puoliani myös terveysalan ammattilaisille, joista yllättävän moni on yrittänyt vähätellä jo diagnosoitua hyperemeesiä ja perheeenjäsenille, jotka eivät välttämättä vieläkään ole ymmärtäneet kuinka invalidisoivaa tämä pahoinvointi pahimmillaan on ollut. Enhän huonoimpina päivinä ole päässyt edes  viemään lasta 400 metrin päässä olevaan päiväkotiin, saati sukuloimaan. Töihin menosta en voinut kuukausiin haaveillakaan ja lapsiarki sujui loma-aikoinakin Ryhmä Haun, isovanhempien ja einesten avulla jos mies oli töissä.

Jos säikähdit, vedä vähän henkeä – tilastollisesti pieni osa naisista kärsii tästä tilasta raskausaikana. Tätä voimakasta pahoinvointia ja oksentelua kutsutaan nimellä hyperemeesi. Se voi jatkua koko raskauden, mutta useimmilla se laantuu raskauden puolivälin jälkeen. Meillä häämöttää puoliväli ja edelleen jokainen aamu alkaa ämpäri kainalossa. Tällä viikolla olen kuitenkin päässyt palaamaan töihin, pahoinvointi- ja närästyslääkityksen kanssa 10 jälkeen aamulla nautitut ateriatkin pysyvät sisällä. Töissä joudun tietenkin skippaamaan ison osan perushoidon tehtävistä, kuten vaipanvaihdot, pyyhkimiset ja tiskihommat – mutta lasten kanssa oleilun ja ulkoilut pärjään ilman ongelmaa. Onnea on vuorotyö, iltavuorot ja maailman ihanimmat työtoverit, jotka ymmärtää, tsemppaa ja joustaa. Ensimmäinen työviikko on tuntunut kaiken kaikkiaan uuvuttavalta, mutta tehnyt ihmeitä sille mitä korvien välissä tapahtuu. Voinnin parantuessa raskaudesta on tullut muutakin kuin masentava ja lannistava kokemus, pikku hiljaa ne iloisemmatkin odotusajan tunteet pilkistävät. Saatoin jopa innostua sunnuntaina ostamaan Karmalle ensimmäiset vaatekappaleet. Pidemmittä puheitta – voimme siis paksummin, edelleen pahoin ja ehkä pikku hiljaa aivokapasiteettia vapautuu myös muullekin kuin raskauspahoinvoinnille ja siitä selviytymiselle.

Voit seurata meidän arkea instassa ja snäpissä nimimerkin @msbooberry takaa ja toisinaan postailen myös meidän uuden projektin, Huhu täydellisistä äideistä– blogin puolella.

Follow:

Kommentoi